Skip to content

The Cockin aamupala

Mun bucket-listalla oli pitkään The Cockin aamupala. Erityisesti meidän karkausvuoden lähestyessä sinne oli raahauduttava ja sehän tehtiin viimeisenä mahdollisena päivänä, eli päivää ennen lähtöä.

 

IMG_2461

 

Heräsin viime viikolla suorastaan laittoman aikaisin ja kampesin itseni bussiin. Ainoastaan ruoka ja ystävät (nekään ei aina ihan tarpeeksi) motivoi mua heräämään kukonlaulun aikaan. Ja välillä myös vesijuoksu ihan vaan ruskettumisen takia.

 

IMG_2463

 

The Cockin aamupala oli vaelluksen arvoinen. Raflan sisustus sai aivan uudenlaisen viban seesteisessä aamuauringossa, jossa oli jo syksyn kirpsakkuutta. Olen kyseisessä raflassa usean kerran illalla, mutta aamu pukee paikkaa kyllä parhaiten. Ruoka hiveli väsyneitä silmiä ja sai hymyn huulille – syy saattoi olla myös sister from another mister.

 

IMG_2464

 

Suosittelen piristämään arkiaamua The Cockin aamupalalla. Tollasen setin jälkeen aamu ei voi alkaa muuten kuin hyvin. Mä vetäsin chiapuuron ja Iran kanssa vielä avocado toastin puokkiin. Just sopivan kokoinen setti, suosittelen. Erikoiskiitos meidän tarjoilijalle. Ihana rouva piti huolen, että kahvikupit olivat koko ajan täynnä ja myös Chida-koiruli sai oman vesikupposensa (HUOM! dogs allowed <3)

 

The Cock

Fabianinkatu 17

00130 Helsinki

 

Jätä ensimmäinen kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *