Skip to content

Posts

Kolme parasta just nyt

Tänään tuli kolme viikkoa täyteen täällä. Tässä sen kunniaksi kolme asiaa, mitä fiilistelen.

img_3264

Leipomot. On todellista luksusta hakea leipomosta tuoretta leipää ja muita herkkuja aamuisin. Me ollaan testattu muutamaa lähileipomoa ja uskoisin, että ollaan nyt löydetty meidän vakipaikka.

 

img_3261

Värikkäät talot. Iltapäivän aurinko ja värikkäät talot ovat lyömätön yhdistelmä. Rakastan, että täällä uskalletaan käyttää värejä rohkeasti.

 

img_3259

Aurinko. Se veijari tekee hyvää ihmismielelle. Tänään satoi ekaa kertaa meidän täällä ollessa. Koko aamun tuli vettä ja jyrisi. Teki mieli vaan kuunnella Jack Johnsonia ja lukea. Jossain vaiheessa tuli kuitenkin ikävä aurinkoa ja onneksi se tuli puolenpäivän tienoilla taas esiin.

 

Kimmo on ollut kipeenä nyt pari päivää ja mä oon toiminut sen hoitsuna. Mun erikoistaito siinä hommassa on se, että oon tosi hyvä päikkärikaveri (kiitos iskältä perittyjen unenlahjojen). Unihan on tunnetusti paras lääke kaikkeen.

 

Kommentoi

Ihanan kamala Cinque Terre

Finally! Monen mutkan jälkeen me päästiin kuin päästiinkin Cinque Terreen, tai tarkemmin sanottuna sen kahteen kylään. Cinque Terre koostuu siis viiden kylän ryppäästä, jotka on rakennettu vuorenrinteille aivan merenrantaan. Me valittiin kohteiksemme Manarola ja Riomaggiore, koska ne sijaitsivat lähimpänä La Speziaa, jossa vietimme viime viikonlopun.

Jokaisella kylällä on oma juna-asemansa, joten niihin pääsee tosi kätevästi junalla. Osaan niistä pääsee myös meriteitse. Me napattiin juna La Spezian keskusasemalta ja eka etappi oli Manarola. Matka ei kestänyt kuin vaivaiset 10 minuuttia, jos edes sitäkään.

Manarolan asemalla meitä oli kuitenkin vastassa caos totale, tarkemmin sanottuna järjetön turistilauma. Kimmoa alkoi sadasosasekuntissa ahdistamaan, kuten myös mua. Mä en kuitenkaan voinut näyttää mun ahdistusta, koska koko reissu oli mun idea ja tässä vaiheessa ei enää voinut perääntyä. Piti vaan hengittää syvään, hymyillä ja toivoa, että tilanne rauhoittuisi. Ja onneksi se vähän rauhoittuikin.

img_3138-2

Kiemurtelimme turistimeressä ja suuntasimme suoraan rantaan ja kävelykadulle, joka johdatti meidät pois kylän keskuksesta, kohti sitä upeaa postikorttimaista maisemaa.

Parhaan ja samalla myös rauhallisimman näköalan saa kävelemällä mahdollisimman ylös. Jossain vaiheessa vastaan tulee kappeli ja hautausmaa. Niiden takaa pääsee jatkamaan vieläkin ylöspäin.

img_3149-2

Täällä pääsi nauttimaan henkeäsalpaavasta näköalasta täysin rauhassa. Kimmoakin alkoi hymyilyttämään.

img_3155

img_3166-3

Kävelimme keskellä viiniköynnöksiä ja löysimme lopulta tien takaisin kylään.

img_3182

Hyppäsimme seuraavaksi junaan, joka vei meidät Riomaggioreen.

img_3175

Riomaggiore oli huomattavasti pienempi kylä kuin Manarola. Siellä oli asteen väljempää, mutta näköalapaikalle päästääkseen piti varoa, ettei saanut saanut selfietikusta päähän.

Tässä vaiheessa meidän kummankin hermot petti ja me päätettiin siirtyä aperitivoille hiukan väljemille vesille seurailemaan ihmisvilinää.

Tulimme siihen tulokseen, että on järkevämpää syödä illallinen jossain muualla kuin Cinque Terressä. Tämä päätös kannatti, koska löysimme paikallisen mummon avustuksella ihanan kalaravintolan La Speziasta. Siellä söimme kerrankin oikein pitkän kaavan mukaan. Siitä vielä vähän myöhemmin.

img_3120

Manarolla ja Riomaggiore olivat kertakaikkisen kauniita, mutta turistimassat verottivat niiden kauneutta sen verran, että Cinque Terren sijaan suosittelen vierailemaan La Spezian Leiricissä tai Genovan Boccadassessa. Näissä paikoissa upeita maisemia saa ihastella rauhassa ilman, että kukaan sohii selfietikulla vieressä.

Jos kuitenkin haluat nähdä Cinque Terren, suosittelen menemään sinne keväällä tai syksyllä, jolloin matkailijoita ei ole ehkä ihan niin paljon. Aikaisen junan nappaaminen on varmasti myös hyvä idea.

Ootteko te käynyt Cinque Terressä? Mitä mieltä olitte paikasta?

Tässä vielä kuva juna-asemalta. Astmapiiput ja pitkä pinna on hyvä pakata mukaan.

img_3197-2

Kommentoi

Tropiikkilarppausta keskellä Milanoa

(Pssst! Blogi löytyy nyt myös Bloglovinista! Seuraa blogiani Bloglovinin avulla)

Kyllä, tiedän mitä ajattelet. Ajatus tropiikkilarpista Milanon betoniviidakossa kuulostaa ihan utopistiselta – mutta se on täysin totta! Milanossa on pari paikkaa, jossa voi nauttia trooppisista keitaista ja unohtaa olevansa suurkaupungissa. Tälläinen tropiikkihoito tekee ihmiskeholle hyvää kaiken tämän vilinän keskellä. Pistäytyminen näihin paikkoihin onnistuu kätevästi vaikka shoppailun lomassa.

Orto Botanico di Brera

 

img_2829

Eteerisen rauhallinen Orto Botanico Breran kaupunginosassa tuoksuu yrteiltä ja kukilta. Tämä 5000 neliömetrin vehreä paratiisi historiallisine rakennuksineen veti ainakin minut hiljaiseksi. Se on kuin sekoitus luonnontieteellistä puutarhaa, museota ja jotain pyhää paikkaa. Itselle pieni hiljentyminen ja vaeltelu värikkäiden kukkaketojen keskellä teki hyvää. Kirkkonummi on tainnut jättää jälkensä.

Ja hei, Orto Botanico di Brera -puutarhaan pääsee vierailemaan täysin ilmaiseksi.

 

Villa Invernizzin flamingot (Via Cappuccini 3)

img_2950

Vain kivenheiton päässä Milanon muotikaupunginosasta (Quadrilatero della Moda) sijaitsee suorastaan lumottu paikka nimeltään Quadrilatero del Silenzio (Hiljaisuuden alue ja sitä se nimensä mukaan myös on), joka pursuaa silmiähivelevää arkkitehtuuria ja taidetta, salaisia puutarhoja sekä vanhanajan huviloita. Eikä tässä vielä kaikki. Kävellessäsi Via Cappuccinilla saatat hieraista silmiäsi, kun sisäpihalla aivan vieressäsi tallustelee pinkkejä flamingoja. Flamingot rikkovat Milanon muuten niin harmaata (mutta kaunista) katukuvaa häkellyttävällä tavalla.

Upea huvila on valitettavasti yksityinen ja siksi tavisten ulottumattomissa. Onneksi kauniita flamingoja voi ihailla kadulta käsin – kiitos puutarhurin, joka on jättänyt pensasaitaan hyvät tirkistelyraot.

Kommentoi

Nyt, eilen, tänään

Nyt: Tultiin Kimmon kanssa juuri gelatolta. Ilta-gelato on mahti juttu!

Eilen: Stressailin duunikuvioista vähän liikaa. Friikkuna olemisessa ihanaa on vapaus, mutta välillä iskee stressi. Onneksi sain stressin helpottamaan illalla pizzan ja viini voimin. Suosittelen testaamaan Parmigiano-nimistä pizzaa. Ihan mielettömän hyvä ja yksinkertainen kombo: munakoisoa ja parmesaania. Meinas melkein unohtua! Me saatiin meidän paketti. Kaikkien mutkien jälkeen se on vihdoin täällä.

Tänään: Ilmottauduin italian kurssille! Syyskuun lopussa alkaa intensiivikurssi eli 10h viikossa kuuden viikon ajan.

 

Huomenna: Me lähdetään La Speziaan kahdeksi yöksi! En malta päästä meren äärelle. Tarkoitus on mennä vihdoin ja viimein Cinque Terreen. Tästä on tullut jo vähän läppäjuttu mun ja Kimmon välillä, koska pari kertaa homma on peruuntunut Kimmon futisjuttujen takia ja olen saattanut osoittaa asiasta hiukan mieltäni, heh.

Ylihuomenna: Makoillaan toivottavasti biitsillä tai uima-altaalla oikein turretyyliin. Aah, en malta odottaa!

Kommentoi

Easy-peasy feta-vesimelonisalaatti

Tässä on kaikkien kesäsalaattien kuningas (it’s still summer over here): vesimelonisalaatti fetalla. Maistuva, kevyt ja ennen kaikkea aivan naurettavan helppo. Se käy lounaaksi, piknikevääksi, lisukesalaatiksi grilliruoalle… You name it.

Olen varma, että tulet hullaantumaan tähän.

vesimelonisalaatti

Suomen kesä on aikamoinen veijari. Välillä se yllättää meidät räntäsateilla ja välillä puolestaan seksihelteillä. Tämä on todellista seksihelteiden ruokaa ja niitä on riittänyt täällä Milanossa. Takaan, että tämä vesimelonisalaatti tuo trooppiset helteet ainakin ajatuksen tasolla luoksesi.

DSC_0728

Varoitan sua jo etukäteen, tähän tulee himo!

 

Feta-vesimelonisalaatti

1/4 osa vesimelonia

Paketti fetaa

Minttua

Pieni kourallinen suolapähkinöitä

Limeä

 

  1. Leikkaa vesimeloni nätiksi kuutioiksi ja laita ne kulhoon
  2. Kuutioi feta ja lisää se vesimelonipalojen joukkoon
  3. Hienonna minttu ja lisää se suolapähkinöiden kera salaatin joukkoon. Purista päälle vielä limen mehua – ja avot, vesimelonisalaatti on valmis!
Kommentoi

Välivuodesta ja siihen totuttelusta

Nyt meidän karkausvuosi on virallisesti alkanut. Matkalaukut on purettu ja tavarat ovat löytäneet jo paikoilleen. Onneksi meidän kämppä oli lähes täysin kalustettu, joten meidän ei tarvinnut roudata mitään kalusteita Suomesta.

Isoin juttu, mitä ollaan jouduttu hankkimaan on imuri ja sekin löytyi paikalliselta Facebook-kirppikseltä/Milanossa asuvien expatien ja opiskelijoiden yhteisöstä tosi edullisesti.

DSC_0286-2

Me lähetettiin vähän ennen lähtöä yksi pahvilaatikollinen eniten tilaa vieviä tavaroita tänne. Paketti seikkailee edelleen jossain Italian postilaitoksen syövereissä ja sen noutaminen/saaminen tuntuu täydeltä mahdottomuudelta.

Ollaan käyty postissa kyselemässä, soiteltu meidän talon aulaemännän avustuksella eri paikkoihin, soitettu Skype-puheluita ja laitettu viestiä vaikka mihin asiakaspalveluihin, mutta paketti on silti edelleen jossain Italian postilaitoksen omassa ulkoavaruudessa.

DSC_0292

Koska aitoja fiiliksiä toivottiin, niin tässä kolme asiaa, jotka ovat meinanneet vähän raastaa meikäläisen sielua (ihan kuin tuo pakettiasia ei nostattaisi yhtään verenpainetta, huh).

 

  1. Tässä kämpässä on välillä ihan pirun kuuma, koska ulkolämpötila on ollut joka päivä yli 30 astetta ja ei ilmastointia… Onneksi tähän on nyt jo tottunut melko hyvin, mutta ekat yöt oli yhtä nihkeitä kuin aerobic-tunnit. Peitolle tai edes lakanalle ei ole mitään käyttöä.

 

  1. Täällä on vaalea kivilattia, joka on jokaisen bruneten vihollinen numero yksi. Tämän tuskan tietävät kaikki ne, joilla on valkoiseksi maalattu lattia. Onneksi kaikkeen tottuu ja thanks god mulla on mies, joka tykkää imuroida. Aurinko on onneksi aikaansaanut sellaisen transformaation, että mun hiukset vaalenee ja on pian samanväriset kuin lattia. Mun sisäinen rauha on hyvin kiitollinen tästä muutoksesta, vaikka joku identiteettikriisi saattaa olla ihan nurkan takana.

 

  1. Hybridihyttyset ja melu. Tässä on periaatteessa kaksi, mutta ne kulminoituu yhdeksi maailmanluokan ongelmaksi. Täällä on erityisesti päivisin kova liikenteen melu ja talojen eristykset vähän eri luokkaa kuin Suomessa. Tämän takia hyttysten ininää ei kuule tai sitten ne ovat jotain äänettömiä Italialaisia hybridejä. Koto-Suomessa nämä verenimijät ilmoittavat olemassaolostaan ininällä, mutta täällä niiden olemassaolon huomaa vain kuppausjälkien perusteella – ja niitähän löytyy.

DSC_0281

Kaiken tämän kitinän jälkeen on pakko sanoa, että onhan täällä NIIN siistiä. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, ihmiset ovat ihanan aitoja, ruoka (ja se gelato!!) on taivaallista ja kaiken lisäksi Kimmo sai valmennuspaikan Inter Milanin futisakatemiasta. Eli hommat rullaa aivan kuten toivottiin.

Mun kärsivällisyys, joka tunnetusti on noin kolmevuotiaan tasoa, on kuitenkin ollut koetuksella. Haluaisin vain ahmasta koko kaupungin yhdellä kertaa. Onneksi Kimmo osaa aina välillä muistutella, että meillä ei ole mikään kiire ja meidän täytyy myös nauttia pelkästä olemisesta.

Miksi se olemisesta ja löysäilystä nauttiminen tuntuu niin vaikealta? Jos on hetken lorvaillut, tulee sellainen fiilis, että nyt pitää sulloa kalenteri täyteen, jotta elämä ei suhahda vain ohitse. Sitten taas voivotellaan, että on ihan poikki ja ei jaksaisi tehdä niitä sovittuja asioita. Mä niin sairastan FOMO-syndroomaa (FOMO=fear of missing out).

Mun tavoite on opetella nyt syksyn aikana fiilistelemään tekemättömyyttä, sitä kuuluisaa dolce far nienteä. Ottaa kirja käteen ja lukea, katsella ohilipuvia ihmisiä, ottaa valokuvia ja hengitellä syvään.

Monet asiat opitaan toistojen kautta, joten ehkä tämäkin. Taidankin lähteä tästä gelatolle ja pienelle iltakävelylle opettelemaan lorvailua. Milanolaiset muuten rakastaa käydä gelatolla iltaisin. Iltaisin hyvien gelaterioiden edessä saattaa olla jopa monen kymmenen metrin jonot.

Tästä tulikin pitkä juttu. Jos et jaksanut lukea kokonaan, summa summarum kaikki on enemmän kuin hyvin täällä auringon alla.

Kommentoi

The Cockin aamupala

Mun bucket-listalla oli pitkään The Cockin aamupala. Erityisesti meidän karkausvuoden lähestyessä sinne oli raahauduttava ja sehän tehtiin viimeisenä mahdollisena päivänä, eli päivää ennen lähtöä.

 

IMG_2461

 

Heräsin viime viikolla suorastaan laittoman aikaisin ja kampesin itseni bussiin. Ainoastaan ruoka ja ystävät (nekään ei aina ihan tarpeeksi) motivoi mua heräämään kukonlaulun aikaan. Ja välillä myös vesijuoksu ihan vaan ruskettumisen takia.

 

IMG_2463

 

The Cockin aamupala oli vaelluksen arvoinen. Raflan sisustus sai aivan uudenlaisen viban seesteisessä aamuauringossa, jossa oli jo syksyn kirpsakkuutta. Olen kyseisessä raflassa usean kerran illalla, mutta aamu pukee paikkaa kyllä parhaiten. Ruoka hiveli väsyneitä silmiä ja sai hymyn huulille – syy saattoi olla myös sister from another mister.

 

IMG_2464

 

Suosittelen piristämään arkiaamua The Cockin aamupalalla. Tollasen setin jälkeen aamu ei voi alkaa muuten kuin hyvin. Mä vetäsin chiapuuron ja Iran kanssa vielä avocado toastin puokkiin. Just sopivan kokoinen setti, suosittelen. Erikoiskiitos meidän tarjoilijalle. Ihana rouva piti huolen, että kahvikupit olivat koko ajan täynnä ja myös Chida-koiruli sai oman vesikupposensa (HUOM! dogs allowed <3)

 

The Cock

Fabianinkatu 17

00130 Helsinki

 

Kommentoi

Matka Milanoon

Viikot ovat menneet aivan uskomatonta tahtia. Onneksi nyt ollaan Kööpenhaminan kentällä ja ollaan saatu ottaa viisi tuntia pelkkää iisiä. Välilaskullinen lento ei ole koskaan tuntunut näin hyvältä. Kaiken lisäksi myös lompakko kiittää tästä vaihtoehdosta.

Viime yö nukuttiin sohvalla pikku sykerössä päiväpeiton alla. Kämpässä kaikui ja matkalaukut makasi lattialla halkeamispisteessä. Meillä on mukana neljä matkalaukkua ja olin ihan varma, että niissä jokaisessa olisi ollut liikakiloja, mutta onneksi ei ollut! Matkalaukkujen jätön ja turvatarkastuksen jälkeen mieli keveni huomattavasti ja sen jälkeen olenkin vetänyt sikeitä joko koneessa tai Kimmon sylissä lentokentällä. Olen mitä parhainta matkaseuraa, koska nukahdan lähes välittömästi koneen noustua 😉

Meidän boarding alkoi just. Pari tuntia ja ollaan jo uudessa kotikaupungissa, jossa meidät ottaa vastaan helleaalto. Tarkoitus on napata taksi suoraan uuteen kotiin, heittää kamat sisään ja juosta katsomaan onko huikea hedelmämyyjä vielä myymässä maailman herkullisimpia vesimelonilohkoja meidän naapurissa, kuten kesällä oli. Pidetään sormet ristissä!

1 kommentti

Karkausvuosi Milanossa

Viime kesänä ajatus siitä, että reilun vuoden päästä muutan Milanoon, olisi tuntunut täysin utopistiselta. Siis aivan täydeltä mahdottomuudelta. Mutta nyt tässä hetkessä se on vain uskottava. Alle kahden viikon kuluttua puramme neljää matkalaukkua 48 neliöisessä kaksiossamme ja karkausvuotemme Milanossa voi alkaa.

IMG_1462

Vapaus, joka edessä siintää, tuntuu huumaavalta, mutta samalla myös pirun pelottavalta. Tarkoitus on asua Milanossa ensi kesäkuun alkuun asti. Mitään tarkempaa suunnitelmaa näille tulevalle 9 kuukaudelle ei ole. Tarkoitus on vain nauttia elämästä. Kyllä siinä välissä tehdään myös duunia, mutta ennen kaikkea nautitaan elämästä.

Tälle karkausvuodelle on useita syitä. Tässä kolme niistä.

Ensimmäinen syy. Haluan olla pitkään poissa arjesta ja tuntea vapauden tehdä jotain erilaista. Olen jo jonkin aikaa halunnut repäistä ja lähteä pois ihanan turvallisesta arjesta, jotta osaisin arvostaa kaikkea sitä, mitä olen ympärilleni rakentanut. Liian usein sitä unohtaa ne elämän perusasiat ja kuluttaa energiaansa johonkin aivan turhaan.

IMG_1030

Toinen syy karausvuodelle on se, että haluan seurata unelmiani. Mun sisäinen ääni ei ole ollut koskaan niin vahva, että olisin tiennyt satavarmasti mitä haluan. Olen kyllä tiennyt mitä en halua. Haluan tehdä monia asioita ja ainakaan vielä en ole pystynyt yhdistämään niitä. Mä niin nostan hattua kavereilleni, jotka tiesivät ja jaksoivat kuluttaa kirjaston penkkiä ja lukea pääsykokeisiin, vaikka ulkona paistoi ihanan keväinen aurinko.

Ajauduin lähes vahingossa mainos- ja media-alalle, jossa olen viihtynyt ja saanut kasvaa aikuiseksi töiden teon lomassa. Liian usein huomaan kuitenkin kyseenalaistavani asioita. Onko tämä sitä mitä haluan tehdä seuraavan vuoden, kymmenen vuotta tai loppuelämäni? Oliko se nyt tässä? Miten ne muut unelmat ja intohimot?

IMG_1484

Kolmas syy lähdölle on se, että olen aina haaveillut ulkomailla asumisesta. Lukioaikoina jenkeissä vietetty vuosi jätti muhun kovan palon lähteä ulkomaille, mutta se palo hautautui muiden asioiden alle opiskeluaikoina. Valmistumisen sekä samoihin aikoihin tapahtuneen todellisen itsenäistymisen aikoihin se hiipi muhun uudestaan ja on siitä asti kytenyt kaiken muun taustalla.

Edesmennyt naapurini tokaisi äidilleni jenkeistä palattuani, että ”tämä tyttö ei tule jäämään Suomeen”. Tätini puolestaan antoi minulle Suomen kartan muotoisen piparkakkumuotin viime jouluna, jotta voin muistella kotimaatani sitten maailmalla. Tämä taustalla kytenyt unelma on siis tainnut näkyä myös muille.

 

Ketä mä huijaan? Oikeasti tämän kaiken taustalla on niinkin ällö ja ihmeellinen juttu kuin rakkaus, joka yllätti silloin kuin sitä vähiten odotti. Tai no, osasi sitä vähän odottaa, koska se ratsasti valkoisella ratsullaan Tinderin uumenista.

Nyt rinnallani on mieletön koutsi, jonka kanssa ajatus lähtemisestä kuulostaa paremmalta kuin koskaan ja ajoitus muutenkin on niin täydellinen kuin vain voi olla. Vaikka lähtö tulikin yllättäen, en empinyt hetkeäkään, koska elämässä pitää olla aina hiukan tilaa yoloilulle (elät vain kerran -asenteelle).

Seikkailumme alkaa ensi viikon torstaina, joten hop on!

 

 

2 Comments