Skip to content

Kuukausi karkausvuotta takana

Torstaina tuli kuukausi täyteen täällä. Ensimmäinen kuukausi on ollut kunnon vuoristorataa ja tunteiden ristiaallokkoa.

Kyllähän se vaan niin on, että toiseen maahan muuttaessa on sitä kaikenlaista säätöä ja vääntöä, johon palaa energiaa kuin triathloniin. Onneksi mun ja Kimmon heikot hetket ovat osuneet eri päiville, jolloin ollaan voitu tsempata toisiamme, koska muuten laukut olisi jo pakattu ja lentoliput Suomeen ostettu.

Tämä aika on opettanut itsestä ja toisesta puoliskosta paljon. Ollaan huomattu, että vaikka tykätään seikkailla, me ollaan silti pohjimmiltaan hyvin turvallisuudenhakuisia. Koko meidän karkausvuosi on todellinen hyppy tuntemattomaan ja ekan kuukauden aikana se on konkretisoitunut hyvin. Ei ole oikein täyttä varmuutta mistään muusta kuin toisistamme.

img_2893

Mikään ei tuntuisi miltään, jos aina olisi vaan sellaista vaaleanpunaista pumpulihöttöä. Kyllä se kirosanacasinokin pitää tyhjentää aina tietyin väliajoin, jotta ihan sitä perusarkeakin osaa arvostaa täysin uudella tavalla.

 

Tässä kolme asiaa, jotka ovat aiheuttaneet hiukan stressiä allekirjoittaneelle:

Työ. Friikuksi jättäytyminen suoraan turvallisesta vakkarityöstä on ollut aika rankkaa. Eniten kalvaa se tulojen epätasaisuus ja epävarmuus, mutta myös ihanien työkavereiden puute.

Ekoina viikkoina tein töitä lähinnä täällä kotona tai viereisessä kahvilassa pari tuntia kerrallaan. Nyt olen löytänyt yhden kahvilan/kirjakaupan, jossa kehtaa istua useamman tunnin putkeen espressokupin hinnalla. On muutenkin mukavaa lähteä ”töihin”, niin työ- ja vapaa-aika eivät mene niin sekaisin.

Nyt pitää nauttia vapaudesta ja siitä, että kaikki ovet ovat auki. Kulutustottumusten muuttaminen ei ole yhtään pahasta tälle leidille.

img_3430

Asettautumisen alkusäädot. Ensimmäinen kuukausi on mennyt enemmän tai vähemmän asettautuessa. Kaikki hyvinkin yksinkertaiset asiat, kuten netti, kaupassa käyminen, työnteko, liikkuminen yms. ovat aiheuttaneet pientä säätöä.

Virallisten asioiden hoitaminen on onnistunut vain paikan päällä virastoissa, ei koskaan verkossa. Pieniltäkin tuntuvien asioiden hoitamiseen menee yllättävän paljon aikaa. Onneksi perusasiat alkaa olla nyt kunnossa ja sitä voi keskittyä säädön sijasta elämiseen ja siitä nauttimiseen.

Suomessa tottui siihen, että netti toimii ja kaistaleveyttä on vaikka muille jakaa. Täällä nettipaketit ovat hyvinkin rajoitettuja ja itsellä pamahti liittymän 12 giganen netti täyteen jo 2 viikossa. Syy tietty on se, että joudun jakamaan hotspotin koneelle, jotta voin tehdä töitä (ja mulla on aina triljoona selainta auki). Onneksi me saatiin hoidettua meille codise fiscale -tunnukset (henkilötunnuksen kaltainen koodi, joka vaaditaan moneen asiaan täällä), jonka avulla saadaan netti tänne kotiinkin.

img_3018

 

Kieli. On muuten harvinaiset väsyttävää toimia ympäristössä, jossa ei pysty kommunikoimaan omalla äidinkielellä taikka edes englanniksi. Voisin vetää 12 tunnin yöunia täällä all day everyday. Italialaiset ei oikein osaa tai halua puhua englantia, joten kommunikointi on välillä vähän haastavaa, kuten esim. kampaajalla käynti. Toisaalta tämä on todella hyvä asia, koska muuten sitä saattaisi turvautua englantiin vähän liiankin helposti.

Olen pari kertaa istunut dinnerillä lähes hiljaa, koska keskustelukieli on ollut italia. Onneksi sitä ymmärtää sanoja sieltä sun täältä ja Kimmo kääntää, mutta näiden tilanteiden jälkeen tekisi mieli vaan huutaa ja saada vuodatettua kaikki asiat, jotka olisi halunnut sanoa, mutta ei vaan osannut.

Mulla alkoi perjantaina italian kielen kurssi ja vielä intensiivi sellainen. Motivaatio on enemmän kuin kohdillaan. En ole koskaan mennyt näin innokkaana millekään kielikurssille.

Piano piano (=hiljalleen), itselleen pitää olla armollinen. Ei sitä kieltä tai kulttuuria opi yhdessä yössä. En mä vaihtaisi tätä seikkailua mihinkään, vaikka välillä onkin vähän jurppinut.

 

Loppuun vielä cliché, joka summaa hyvin fiilikset:

Joskus on lähdettävä voidakseen palata. Joskus on lähdettävä kauas nähdäkseen lähelle. 

 

Kiva, että tulit lukemaan meidän kuulumisia!

Yksi Kommentti

  1. Vieno Hartikainen Vieno Hartikainen

    Moi Heidi!
    Luin mielenkiinnolla blogiasi! Tsemppiä vaan teille molemmille! Kolme ensimmäistä kuukautta on vaikeinta, sitten hiljalleen alkaa tottua. Sen voin kertoa kokemuksesta.

    Sitten kun palaatte, on jonkinlainen sopeutuminen myös takaisin Suomeen.
    Suomalaiset tuntuvat palatessa epäkohteliailta ja ilmeettömiltä.
    Sitä kuitenkin sitten ihastelee Suomessa, kun virastoissa kaikki toimii ja onnistuu kerralla.

    Minkälaista työtä teette siellä. Mukava olisi kuulla.
    Voikaa hyvin!!

    t. Vieno-tät`

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *