Skip to content

Kategoria: Elämä

Kolme parasta just nyt

Tänään tuli kolme viikkoa täyteen täällä. Tässä sen kunniaksi kolme asiaa, mitä fiilistelen.

img_3264

Leipomot. On todellista luksusta hakea leipomosta tuoretta leipää ja muita herkkuja aamuisin. Me ollaan testattu muutamaa lähileipomoa ja uskoisin, että ollaan nyt löydetty meidän vakipaikka.

 

img_3261

Värikkäät talot. Iltapäivän aurinko ja värikkäät talot ovat lyömätön yhdistelmä. Rakastan, että täällä uskalletaan käyttää värejä rohkeasti.

 

img_3259

Aurinko. Se veijari tekee hyvää ihmismielelle. Tänään satoi ekaa kertaa meidän täällä ollessa. Koko aamun tuli vettä ja jyrisi. Teki mieli vaan kuunnella Jack Johnsonia ja lukea. Jossain vaiheessa tuli kuitenkin ikävä aurinkoa ja onneksi se tuli puolenpäivän tienoilla taas esiin.

 

Kimmo on ollut kipeenä nyt pari päivää ja mä oon toiminut sen hoitsuna. Mun erikoistaito siinä hommassa on se, että oon tosi hyvä päikkärikaveri (kiitos iskältä perittyjen unenlahjojen). Unihan on tunnetusti paras lääke kaikkeen.

 

Kommentoi

Nyt, eilen, tänään

Nyt: Tultiin Kimmon kanssa juuri gelatolta. Ilta-gelato on mahti juttu!

Eilen: Stressailin duunikuvioista vähän liikaa. Friikkuna olemisessa ihanaa on vapaus, mutta välillä iskee stressi. Onneksi sain stressin helpottamaan illalla pizzan ja viini voimin. Suosittelen testaamaan Parmigiano-nimistä pizzaa. Ihan mielettömän hyvä ja yksinkertainen kombo: munakoisoa ja parmesaania. Meinas melkein unohtua! Me saatiin meidän paketti. Kaikkien mutkien jälkeen se on vihdoin täällä.

Tänään: Ilmottauduin italian kurssille! Syyskuun lopussa alkaa intensiivikurssi eli 10h viikossa kuuden viikon ajan.

 

Huomenna: Me lähdetään La Speziaan kahdeksi yöksi! En malta päästä meren äärelle. Tarkoitus on mennä vihdoin ja viimein Cinque Terreen. Tästä on tullut jo vähän läppäjuttu mun ja Kimmon välillä, koska pari kertaa homma on peruuntunut Kimmon futisjuttujen takia ja olen saattanut osoittaa asiasta hiukan mieltäni, heh.

Ylihuomenna: Makoillaan toivottavasti biitsillä tai uima-altaalla oikein turretyyliin. Aah, en malta odottaa!

Kommentoi

Välivuodesta ja siihen totuttelusta

Nyt meidän karkausvuosi on virallisesti alkanut. Matkalaukut on purettu ja tavarat ovat löytäneet jo paikoilleen. Onneksi meidän kämppä oli lähes täysin kalustettu, joten meidän ei tarvinnut roudata mitään kalusteita Suomesta.

Isoin juttu, mitä ollaan jouduttu hankkimaan on imuri ja sekin löytyi paikalliselta Facebook-kirppikseltä/Milanossa asuvien expatien ja opiskelijoiden yhteisöstä tosi edullisesti.

DSC_0286-2

Me lähetettiin vähän ennen lähtöä yksi pahvilaatikollinen eniten tilaa vieviä tavaroita tänne. Paketti seikkailee edelleen jossain Italian postilaitoksen syövereissä ja sen noutaminen/saaminen tuntuu täydeltä mahdottomuudelta.

Ollaan käyty postissa kyselemässä, soiteltu meidän talon aulaemännän avustuksella eri paikkoihin, soitettu Skype-puheluita ja laitettu viestiä vaikka mihin asiakaspalveluihin, mutta paketti on silti edelleen jossain Italian postilaitoksen omassa ulkoavaruudessa.

DSC_0292

Koska aitoja fiiliksiä toivottiin, niin tässä kolme asiaa, jotka ovat meinanneet vähän raastaa meikäläisen sielua (ihan kuin tuo pakettiasia ei nostattaisi yhtään verenpainetta, huh).

 

  1. Tässä kämpässä on välillä ihan pirun kuuma, koska ulkolämpötila on ollut joka päivä yli 30 astetta ja ei ilmastointia… Onneksi tähän on nyt jo tottunut melko hyvin, mutta ekat yöt oli yhtä nihkeitä kuin aerobic-tunnit. Peitolle tai edes lakanalle ei ole mitään käyttöä.

 

  1. Täällä on vaalea kivilattia, joka on jokaisen bruneten vihollinen numero yksi. Tämän tuskan tietävät kaikki ne, joilla on valkoiseksi maalattu lattia. Onneksi kaikkeen tottuu ja thanks god mulla on mies, joka tykkää imuroida. Aurinko on onneksi aikaansaanut sellaisen transformaation, että mun hiukset vaalenee ja on pian samanväriset kuin lattia. Mun sisäinen rauha on hyvin kiitollinen tästä muutoksesta, vaikka joku identiteettikriisi saattaa olla ihan nurkan takana.

 

  1. Hybridihyttyset ja melu. Tässä on periaatteessa kaksi, mutta ne kulminoituu yhdeksi maailmanluokan ongelmaksi. Täällä on erityisesti päivisin kova liikenteen melu ja talojen eristykset vähän eri luokkaa kuin Suomessa. Tämän takia hyttysten ininää ei kuule tai sitten ne ovat jotain äänettömiä Italialaisia hybridejä. Koto-Suomessa nämä verenimijät ilmoittavat olemassaolostaan ininällä, mutta täällä niiden olemassaolon huomaa vain kuppausjälkien perusteella – ja niitähän löytyy.

DSC_0281

Kaiken tämän kitinän jälkeen on pakko sanoa, että onhan täällä NIIN siistiä. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, ihmiset ovat ihanan aitoja, ruoka (ja se gelato!!) on taivaallista ja kaiken lisäksi Kimmo sai valmennuspaikan Inter Milanin futisakatemiasta. Eli hommat rullaa aivan kuten toivottiin.

Mun kärsivällisyys, joka tunnetusti on noin kolmevuotiaan tasoa, on kuitenkin ollut koetuksella. Haluaisin vain ahmasta koko kaupungin yhdellä kertaa. Onneksi Kimmo osaa aina välillä muistutella, että meillä ei ole mikään kiire ja meidän täytyy myös nauttia pelkästä olemisesta.

Miksi se olemisesta ja löysäilystä nauttiminen tuntuu niin vaikealta? Jos on hetken lorvaillut, tulee sellainen fiilis, että nyt pitää sulloa kalenteri täyteen, jotta elämä ei suhahda vain ohitse. Sitten taas voivotellaan, että on ihan poikki ja ei jaksaisi tehdä niitä sovittuja asioita. Mä niin sairastan FOMO-syndroomaa (FOMO=fear of missing out).

Mun tavoite on opetella nyt syksyn aikana fiilistelemään tekemättömyyttä, sitä kuuluisaa dolce far nienteä. Ottaa kirja käteen ja lukea, katsella ohilipuvia ihmisiä, ottaa valokuvia ja hengitellä syvään.

Monet asiat opitaan toistojen kautta, joten ehkä tämäkin. Taidankin lähteä tästä gelatolle ja pienelle iltakävelylle opettelemaan lorvailua. Milanolaiset muuten rakastaa käydä gelatolla iltaisin. Iltaisin hyvien gelaterioiden edessä saattaa olla jopa monen kymmenen metrin jonot.

Tästä tulikin pitkä juttu. Jos et jaksanut lukea kokonaan, summa summarum kaikki on enemmän kuin hyvin täällä auringon alla.

Kommentoi

The Cockin aamupala

Mun bucket-listalla oli pitkään The Cockin aamupala. Erityisesti meidän karkausvuoden lähestyessä sinne oli raahauduttava ja sehän tehtiin viimeisenä mahdollisena päivänä, eli päivää ennen lähtöä.

 

IMG_2461

 

Heräsin viime viikolla suorastaan laittoman aikaisin ja kampesin itseni bussiin. Ainoastaan ruoka ja ystävät (nekään ei aina ihan tarpeeksi) motivoi mua heräämään kukonlaulun aikaan. Ja välillä myös vesijuoksu ihan vaan ruskettumisen takia.

 

IMG_2463

 

The Cockin aamupala oli vaelluksen arvoinen. Raflan sisustus sai aivan uudenlaisen viban seesteisessä aamuauringossa, jossa oli jo syksyn kirpsakkuutta. Olen kyseisessä raflassa usean kerran illalla, mutta aamu pukee paikkaa kyllä parhaiten. Ruoka hiveli väsyneitä silmiä ja sai hymyn huulille – syy saattoi olla myös sister from another mister.

 

IMG_2464

 

Suosittelen piristämään arkiaamua The Cockin aamupalalla. Tollasen setin jälkeen aamu ei voi alkaa muuten kuin hyvin. Mä vetäsin chiapuuron ja Iran kanssa vielä avocado toastin puokkiin. Just sopivan kokoinen setti, suosittelen. Erikoiskiitos meidän tarjoilijalle. Ihana rouva piti huolen, että kahvikupit olivat koko ajan täynnä ja myös Chida-koiruli sai oman vesikupposensa (HUOM! dogs allowed <3)

 

The Cock

Fabianinkatu 17

00130 Helsinki

 

Kommentoi

Karkausvuosi Milanossa

Viime kesänä ajatus siitä, että reilun vuoden päästä muutan Milanoon, olisi tuntunut täysin utopistiselta. Siis aivan täydeltä mahdottomuudelta. Mutta nyt tässä hetkessä se on vain uskottava. Alle kahden viikon kuluttua puramme neljää matkalaukkua 48 neliöisessä kaksiossamme ja karkausvuotemme Milanossa voi alkaa.

IMG_1462

Vapaus, joka edessä siintää, tuntuu huumaavalta, mutta samalla myös pirun pelottavalta. Tarkoitus on asua Milanossa ensi kesäkuun alkuun asti. Mitään tarkempaa suunnitelmaa näille tulevalle 9 kuukaudelle ei ole. Tarkoitus on vain nauttia elämästä. Kyllä siinä välissä tehdään myös duunia, mutta ennen kaikkea nautitaan elämästä.

Tälle karkausvuodelle on useita syitä. Tässä kolme niistä.

Ensimmäinen syy. Haluan olla pitkään poissa arjesta ja tuntea vapauden tehdä jotain erilaista. Olen jo jonkin aikaa halunnut repäistä ja lähteä pois ihanan turvallisesta arjesta, jotta osaisin arvostaa kaikkea sitä, mitä olen ympärilleni rakentanut. Liian usein sitä unohtaa ne elämän perusasiat ja kuluttaa energiaansa johonkin aivan turhaan.

IMG_1030

Toinen syy karausvuodelle on se, että haluan seurata unelmiani. Mun sisäinen ääni ei ole ollut koskaan niin vahva, että olisin tiennyt satavarmasti mitä haluan. Olen kyllä tiennyt mitä en halua. Haluan tehdä monia asioita ja ainakaan vielä en ole pystynyt yhdistämään niitä. Mä niin nostan hattua kavereilleni, jotka tiesivät ja jaksoivat kuluttaa kirjaston penkkiä ja lukea pääsykokeisiin, vaikka ulkona paistoi ihanan keväinen aurinko.

Ajauduin lähes vahingossa mainos- ja media-alalle, jossa olen viihtynyt ja saanut kasvaa aikuiseksi töiden teon lomassa. Liian usein huomaan kuitenkin kyseenalaistavani asioita. Onko tämä sitä mitä haluan tehdä seuraavan vuoden, kymmenen vuotta tai loppuelämäni? Oliko se nyt tässä? Miten ne muut unelmat ja intohimot?

IMG_1484

Kolmas syy lähdölle on se, että olen aina haaveillut ulkomailla asumisesta. Lukioaikoina jenkeissä vietetty vuosi jätti muhun kovan palon lähteä ulkomaille, mutta se palo hautautui muiden asioiden alle opiskeluaikoina. Valmistumisen sekä samoihin aikoihin tapahtuneen todellisen itsenäistymisen aikoihin se hiipi muhun uudestaan ja on siitä asti kytenyt kaiken muun taustalla.

Edesmennyt naapurini tokaisi äidilleni jenkeistä palattuani, että ”tämä tyttö ei tule jäämään Suomeen”. Tätini puolestaan antoi minulle Suomen kartan muotoisen piparkakkumuotin viime jouluna, jotta voin muistella kotimaatani sitten maailmalla. Tämä taustalla kytenyt unelma on siis tainnut näkyä myös muille.

 

Ketä mä huijaan? Oikeasti tämän kaiken taustalla on niinkin ällö ja ihmeellinen juttu kuin rakkaus, joka yllätti silloin kuin sitä vähiten odotti. Tai no, osasi sitä vähän odottaa, koska se ratsasti valkoisella ratsullaan Tinderin uumenista.

Nyt rinnallani on mieletön koutsi, jonka kanssa ajatus lähtemisestä kuulostaa paremmalta kuin koskaan ja ajoitus muutenkin on niin täydellinen kuin vain voi olla. Vaikka lähtö tulikin yllättäen, en empinyt hetkeäkään, koska elämässä pitää olla aina hiukan tilaa yoloilulle (elät vain kerran -asenteelle).

Seikkailumme alkaa ensi viikon torstaina, joten hop on!

 

 

2 Comments